Kuopion Lasten Sirkus ry perustettiin 16.2.1986 edistämään, ylläpitämään ja kehittämään Kuopion alueen lasten ja nuorten sirkustoimintaa. Nykyään käyttönimenä toimii Kuopion Sirkus ja yhdistys järjestää sirkusopetusta alkaen 4-vuotiaasta aina aikuisille suunnattuihin tunteihin saakka.
Oppilaita Kuopion Sirkuksessa on tällä hetkellä n. 320 ja opetusta järjestetään arki-iltaisin syksystä kevääseen. Opetustoiminnan lisäksi Kuopion Sirkus tuottaa omia esityskokonaisuuksia, Pakkassirkus tammi-helmikuun vaihteessa sekä Kesäsirkus kesä-heinäkuussa. Lisäksi Kuopion Sirkukselta on mahdollisuus tilata esityksiä tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Esityksen sisältö ja kesto räätälöidään tilaajan toiveiden mukaan. Esitystuotto käytetään Kuopion Sirkuksen toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen.
Kuopion Sirkuksessa tuntien suunnittelusta ja opetuksesta vastaavat sirkusalan ammattilaiset yhdessä tuntiopettajien kanssa. Tunneilla tutustutaan eri sirkuslajeihin alkaen perusteista ja edeten ryhmän ja oppilaien taitojen karttuessa. Lisäksi tuntiohjelmaan kuuluvat lihashuolto sekä venytysharjoitukset. Harrastuksen aloittaminen Kuopion Sirkuksessa on helppoa. Kaikki opetuksessa käytettävät välineet löytyvät sirkukselta, joten mukaan ei tarvitse kuin sisäliikuntaan soveltuvat vaatteet ja avointa mieltä. Laji sopii kaiken ikäisille ja -kokoisille ja tarjoaa haastetta niin vasta-alkajille kuin kokeneemmille harrastajillekin.
10 HYVÄÄ SYYTÄ HARRASTAA SIRKUSTA
- Sirkus on monipuolinen harrastus! Taidetta ja liikuntaa samassa paketissa
- Sirkuksessa on paljon erilaisia lajeja- jokaiselle lötyy jotakin
- Sirkuksessa ei kilpailla vaan tehostetaan jokaisen luontaisia vahvuuksia ja kannustetaan kehittymään yksilönä
- Sirkuksessa kehitetään voimaa, notkeutta, tasapainoa, kehonhallintaa ja koordinaatiota tasapuolisesti
- Sirkus on kulttuurikasvatusta jossa opit esiintymään yleisölle ja luomaan esittävää taidetta, sekä kehität luovuuttasi
- Sirkuksessa opitaan ryhmässä toimimista ja sitä, että kaikki ovat tärkeitä kokonaisuuden saavuttamiseen
- Harjoituksissa on kannustava ja hyväksyvä ilmapiiri- kuka tahansa voi harrastaa sirkusta
- Sirkus on edullinen harrastus, tarvitset vain liikuntaan sopivat vaatteet. Sirkuskoululla on välineitä kaikkien oppilaiden käyttöön
- Voit aloittaa harrastamisen minkä ikäisenä tahansa
- Ohjaajat ovat vankan kokemuksen omaavia sirkusalan ammattilaisia
Kuopion Sirkus tekee aktiivisesti yhteistyötä muiden paikallisten liikunta- ja kulttuuritoimijoiden kanssa. Lisäksi olemme jäsenenä Suomen Nuorisosirkusliitto ry:ssä ja Itä-Suomen Alueellinen Sirkuskoulu ry:ssä.